Hemma hos

Perheelle tilaa elää ja hengittää

”Lasten kasvaessa myös tilantarve kasvaa.”

Publicerad

27 februari 2024

Uppdaterad

27 februari 2024

Älvsbytalossa kaikki natsasi: helppous, hinta ja tilojen toimivuus

Hahtalan nelihenkinen perhe asui Nokialla pienemmässä rivitaloasunnossa, eikä vielä vakavissaan harkinnut muuttoa, saati omakotitaloa. Kunnes vanhan kodin lähistölle alkoi nousta yhtenäinen, täysin muuttovalmiiksi rakennettujen Älvsbytalojen alue.

Perheelle avautui näin mahdollisuus muuttaa upouuteen taloon, jossa ei tarvinnut tehdä itse mitään, ei yhtään mitään. Nyt Hahtalat ovat asuneet Alvar-talossaan jo toista vuotta, eivätkä osaa toivoa parempaa. –Tässä on meille kaikki kohdillaan, on uutta, toimivaa ja ihmeen tilavaa, kertoo perheenisä Mikko Hahtala. –Saatiin kyllä rahoille vastinetta!

–Muuttopäätöksessä meille olivat tärkeitä budjetti, helppous ja täydellinen muuttovalmius. Omenapuukin oli jo valmiiksi istutettu!, huudahtaa Anna Hahtala iloisena. –Ja tietysti ratkaisua helpotti se, että pojilla kaikki säilyi ennallaan, koulut ja kaverit. 

Talomalleista oli helppo löytää omansa

Kun idea uudesta kodista ihan entisen kodin naapurustossa oli alkanut itää, tutkailivat Hahtalat useampia Älvsbytalo-malleja.

He kävivät tutustumassa sekä nykyistä kotiaan pienempiin että suurempiin vaihtoehtoihin, yksikerroksisiin ja 1,5-kerroksiin Älvsbytaloihin. Nokian Alhoniityn alueelle rakennetaan yhteensä 36 Älvsbytaloa, erikokoisten perheiden tarpeisiin.

–Alvarin valinta meidän kodiksi oli lopulta ihan selvä, Anna ja Mikko toteavat nyt kuin yhdestä suusta. 

”Lisätila on tehnyt meille hyvää”

Pariskuntaa viehätti talon kodikkuus, ”kuin ripaus rintamiestaloa”. Ja kasvaville pojille haluttiin yläkertaan omaa rauhaa, mahdollisuus ottaa fyysistä ja henkistä etäisyyttä. –Välillä heitä ei näy kuin ruoka-aikaan alakerrassa, Anna naurahtaa. –Lisätila on tehnyt meille selvästi hyvää, vaikka sopuisaa porukkaa olemmekin, komppaa Mikko.

Alvari-talomallissa on tilava kodinhoitohuone, mikä on perheelle erityisesti mieleen, samoin kuin sisäänkäynti pihamaalta suoraan kodinhoitohuoneeseen. Alakerran kaksi vaatehuonetta tarjoavat reilusti säilytystilaa, ja avara pohjaratkaisu saa myös perheen vieraat viihtymään. –Täällä mahtuu pöydän ympärille enemmänkin porukkaa, Mikko iloitsee.

Kaikki valmiina, myös yläkerta

Älvsbytalon normaalissa talopakettikaupassa 1,5-kerroksisten talojen yläkerta toimitetaan esivalmisteltuna, alakerta on muuttovalmis. Yläkerran voi siten tehdä valmiiksi omaan tahtiin, heti tai myöhemmin, kun perheen tilantarve kasvaa. 

Talo + Tontti -kiinteistöpaketissa kaikki on jo muuttaessa valmista, myös yläkerta. Kaikki materiaalivalinnat on myös jo tehty, eikä asiakkaan tarvitse kuin muuttaa. –Meille tämä sopi mainiosti, toteaa Anna Hahtala. –Pintamateriaalit ovat kivan oloisia ja neutraaleja, sellaisia mitä olisimme itsekin valinneet. Kaikki on kaunista ja toimivaa.

Energiatehokas poistoilmalämpöpumppu

Entä tämän päivän kuuma peruna, energiankulutus? –Varsin maltillista, toteaa Mikko Hahtala. Hän summaa, että ensimmäisen vuoden kokonaiskulutus jäi 10 000 kilowattitunnin tuntumaan. –Eli juuri kuten pitikin.

Kaikkiaan talon lämmitys ja ilmanvaihto sujuvat Älvsbytalon Nibe-poistoilmalämpöpumpulla helposti. –Järjestelmän käytössä opastettiin alkuun ja nyt kun säädöt ovat kohdallaan, jää tehtäväksi vain suodattimien vaihto, kertoo Mikko. –Ja talon sisäilma on raikasta, lisää Anna. –Ilma vaihtuu eivätkä edes ruoan tuoksut jää taloon pyörimään.

Perhe Hahtalan
Älvsbytalo Alvar 84,8 m² + 49,3 m²

  • 3 mh + oh + keittiö + sauna + kph + khh ja 2 x wc
  • Alakerrassa avara 35,7 m² keittiö–olohuone 
  • Tilava kodinhoitohuone on erityisesti perheen mieleen
  • 2 vaatehuonetta tuo tervetullutta säilytystilaa

Tutustu Älvsbytalon Talo + Tontti -kiinteistöpaketteihin >

 

;

Beställ vår huskatalog

Helt utan kostnad

Error

An error has occurred. This application may no longer respond until reloaded.