Nuoripari valitsi tilavan Mikael-talomallin
”Vauvan elämä starttasi uudessa talossa.”
Publicerad
12 april 2024
Uppdaterad
12 april 2024
Järkevä hinta mahdollisti perheen tilatoiveet
Pekkalan perheen on helppo muistaa, milloin he muuttivat uuteen taloonsa: heti parin viikon kuluttua esikoispoikansa syntymästä, heinäkuussa 2023. Nyt pienokainen valloittaa uutta kotiaan jo vauhdikkaasti kontaten. –Tuntui tosi hienolta startata hänen elämänsä uudessa kodissa, iloitsevat vauvan vanhemmat, Hanna ja Janne Pekkala.
”Samalla hinnalla ei olisi vastaavaa saatu muualta.”
Nuori pariskunta halusi reilun kokoisen talon, kohtuullisella budjetilla. Heidän Mikael-talossaan on 129,2 m², neljä makuuhuonetta sekä lisänä vielä tilava, katettu päätyterassi.
Pekkalat tekivät talonsa hankintapäätöksen varsin rivakasti, kun mieluisalta alueelta oli järjestynyt tontti, ja vierailu Älvsbytalon esittelytalossa Rovaniemellä sai heidät vakuuttumaan. –Samalla hinnalla ei olisi vastaava saatu muualta, toteaa Janne. –Ja näissä maailmantilanteissa oli myös arvokasta, että Älvsbytalon hinta lukitaan vuodeksi ostopäätöksestä, jatkaa Hanna.
Älvsbytalon kanssa kaikki sujui hyvin ja aikataulussa
Samaan aikaan kun Hanna ja Janne jännittivät esikoisensa syntymää, Älvsbytalon ammattilaiset pystyttivät ja viimeistelivät talon kuntoon. –Kaikki sujui hyvin ja aikataulussa, toteaa Hanna.
Pekkalat rakennuttivat alueelle, jonne kaavoitettiin samaan aikaan useampia uusia omakotitontteja. Heidän talonsa valmistui reilusti ennen muita. ”Teillä oli kyllä yhtäkkiä talo pystyssä.”, Hanna kuvaa naapurustosta kuuluneita mietteitä.
Vakiotoimituksen edullinen hinta mahdollisti mieluisat lisävalinnat
Hanna ja Janne halusivat katsoa talovalinnassaan tulevaan. Janne muistuttaakin, että talon lisäneliöt ovat rakennusvaiheessa suhteessa selkeästi edullisempia kuin ne aivan pakolliset. Ja että niitä itselle mieluisia valintoja kannattaa harkita tarkkaan jo talon suunnitteluvaiheessa.
Pekkalat kertovat, että talopaketin edullinen hinta teki heille mahdolliseksi ottaa lisävalintoja omien mieltymysten mukaan. Eikä edullisuus silti näy laadussa.
Hannan mukaan valinnat oli helppo tehdä, koska vaihtoehtoja on sopivasti – ei valtavasti, mutta tarpeeksi. –Emme kokenee, että olisimme halunneet jotain oleellisesti erilaista, tai että mitään olisi jäänyt puuttumaan. Saimme helposti tehtyä talosta omannäköisemme juuri lisävalinnoilla ja esimerkiksi mieluisilla tapeteilla.
”Keittiö on aivan mahtava.”
Pekkalat valitsivat kotiinsa lisävalintoina esimerkiksi isompia ikkunoita, runsaasti spottivaloja, tilavan päätyterassin ja kahden auton autotallin. Keittiöön he halusivat saarekkeen, kaappeihin peiliovet sekä alakaapistojen sijaan laatikostot. –Keittiö on aivan mahtava, iloitsee Hanna. –Tosi tilava ja helppo pitää siistinä.
Hanna jatkaa, että heidän tarpeisiinsa neljäs makuuhuonekin oli hyvä ratkaisu. –Tuntuu, että ilman sitä olohuone olisi jopa turhan avara.
Vauvanhoidossa perhettä helpottaa tilava kodinhoitohuone, jossa pyykkirumba pyörii sujuvasti. Eikä edes erillistä hoitopöytää tarvita, koska työtasoilla riittää tilaa.
Tasaista lämpöä ja kohtuullisia sähkölaskuja
Hanna on ollut vauvan kanssa kotona, ja koko perhe on saanut nauttia uudesta kodista ja uudesta perheenjäsenestään kaikessa rauhassa. Janne kuvailee tyynesti, että kylmän talven yli on elelty lämpimässä kodissa.
–Sähkönkulutus on ollut varsin kohtuullista, ja vaikuttaa hyvältä verrattuna aiempaan rivitaloasuntoomme.
Talon sisälämpö pysyy tasaisena, vaikka ulkona on välillä hätyytelty -40 asteen lukemia. Varaava takka on ollut käytössä vain satunnaisesti.
Entä sisäilma? –Se on selkeästi hyvää, koska en ole kiinnittänyt siihen mitään huomiota, hymyilee Hanna.
Tervetuloa 1-vuotissynttärit!
Uutta kesää kohti perhe suunnittelee pihanlaittoa, sekä talon maalaamista vielä toiseen kertaan. Ja vauvalla on tietysti mielessään jo ihan uudet kuviot: täältä noustaan tuota pikaa jaloilleen ja kohti uusia seikkailuja!
Heinäkuussa pojalla ja talolla on ensimmäiset synttärit.
Pekkaloiden Mikael-talopaketti 129,2 m²
- Keittiö-olohuone + neljä makuuhuonetta + khh + kph + sauna
- Neljäs makuuhuone erotettu lisävalintana olohuoneesta
- Tilava, 28 m² katettu päätyterassi
- Kahden auton autotalli ja varasto, F30
Beställ vår huskatalog
Helt utan kostnad